Aloitetaanpa tämän blogin ylläpitäminen tällaisella hyvin klassisella aiheella. Mitä on sisäinen kauneus? Tai ulkoinen kauneus? Mitä se kauneus on ylipäätään? Aihe, joka jakaa mielipiteet todella vahvasti. Aihe, josta on maininta vähintään kerran jokaisessa naisten lehdessä. Aihe, jolla moni nainen on luonut miljoona omaisuuden. Mutta kuitenkin tuotteiden keulakuvat käyttävät instagramin ja muiden some äppien kanssa kauneusfilttereitä, jonka luojan kiitos edes osa heidän seuraajistaan on tajunnut. Ja etenkin näiden "naisten lehtien" kuvat ovat usein niin muokattuja, että jopa rakennusmies pakkelilasta kädessä on kateellinen siitä tasaisesta pinnasta. Monet lehtien kuvat ovat siis valheellisia.

Koska nyt on kevät, annetaan sen ka*kakikkareen osua tuulettimeen lehtipuhaltimen voimalla!

Niin, mitä on kauneus? Ilmeisesti se on tärkeä asia, koska monet naiset tinderissä ja treffipalstoilla ilmoittavat etteivät vietittele kuvattomien kanssa. Monessa profiilissa tehdään myös selväksi, että ihmisen, jonka kanssa he haluavat deittailla, pitää olla kaunis tai vähintään nätti. Tä? mikä ero on nätillä ja kauniilla ?!? Tästä pääsisi porautumaan vielä syvemmälle, kiitos näiden taulukoiden, joissa meidän pitää sanallisesti kuvailla vartalomme muotoa. Olemmeko normaaleja, pyöreitä, kurvikkaita, kenties hoikka tai urheilullinen? Kuka on muodokas, kuka on pyöreä? Missä menee hoikan raja? Kiitos luonnon arkitehtuurin, naisten kohdalla tämä määritelmä menee ainakin kuvien tekstien perusteella täysin ristiin rastiin, eikä yhtenäistä linjaa ole.

Kuvailin treffipalvelussa aikoinaan itseäni sanalla "urheilullinen". Mutta useampi henkilö sanoi nähdessään minut, että olen valehdellut. En ollut kuulema urheilullinen, vaan normaali vartaloinen. Asia jäi sikäli vaivaamaan, että ilmeisesti ulkonäkö on joillekin todella se, mihin kiinnitetään huomiota. Kysyessäni tätä asiaa tarkemmin, olisi minun pitänyt olla lihaksikkaampi ollakseni urheilullinen. Jos kehoni rasvaprosentti oli tuolloin 12% ja paino lievän ylipainon puolella (selittyi lihaksien määrällä), enkä täyttänyt urheilullisen määritelmää, voisin sanoa jonkin olevan pielessä. Toki samoihin aikoihin käydessäni työterveyslääkärillä, hän totesi (ilmeisesti vahingossa) minun olen liian hoikka. Mutta kun sai vaa'an lukeman eteensä, puheenaihe vaihtui. Eli ilmeisesti voi olla hoikka ylipainoinen? Hän tosin perusteli, että näkee työkseen yleensä hieman epäterveellisimmillä elämäntavoilla eläviä ihmisiä. Toisaalta tämän ymmärrän täysin, silmäkin vaatii kalibroinnin ja toisinaan suorassa oleva asia voi näyttää olevan vinossa. Mutta tämä sai miettimään, miten mediassa esiintyvät kuvat oikeasti muokkaavat meidän käsitystämme niin itsestämme kuin muista? Vertailun vuoksi, kun vuosia vuosia sitten ajoin pääni kaljuksi, osa treffikumppaneistani sanoi minun muistuttavan jotain skinhediä. Viittaus oli siis ulkomuodollinen. Kun myöhemmin annoin letin kasvaa ja hiusten pituus lähenteli noin 20 senttiä, kuulin taas viittauksia mammanpojasta. Eipä siis ihme, että siinä miehenäkin oli ulkonäköpaineita, heti jos poikkesi normaalista massasta.

Ennen kuin mennään siihen sisäiseen kauneuteen, rikotaanpa hieman lisää jäätä ja nostetaan pinnalle muutama käsitesana. Muutaman viimeisen vuoden aikana ovat nousseet pinnalle käsitteet kehopositiivisuus ja kostokroppa. Kehopositiivisuudella on lähdetty ajamaan sitä, että myös pyöreät ja ns ylipainoiset ihmiset voivat olla normaaleita, kauniita. Monesti kuulee tekosyyn jos toisenkin, että miksi ei-ole ylipainoinen, vaikka BMI indeksillä oltaisiin siinä lievän ylipainon puolella. Yksi syy on geenit, toinen isot luut (jota myös Cartman käytti southpark tv-sarjassa varsin usein). Minä käytän tekosyynä kuntosalia ja harrastamaani ammattia. Karu tosiasia on, että jos en olisi taannoin alkanut käymään työpaikan saannin myötä kuntosalilla, moni työ olisi jäänyt tekemättä. Vaikka laki ja asetukset, työsuojeluviranomaisista puhumattakaan, ovat sitä mieltä, että hieman yli 20 kg painoista kappaletta pitäisi olla nostamassa kaksi ihmistä. Tämä ei toteudu vanhojen jermujen kanssa työskennellessä käytännössä ikinä. Sieltä tulee pahoja katseita ja pilkallisia kommentteja, jos et jaksa 40 kg sementti tai laastisäkkiä yksin nostaa. Voidaan puhua jo tietynlaisesta asenteesta, perinteistä. Naisilla ei tässä suhteessa ole mitä verrata. Siellä vedotaan aina siihen, että miehen pitää tehdä raskaat työt, avata ovet, kantaa kauppakassit. Osa puhuu ritarillisuudesta, miten se nainen otetaan huomioon. Osa naisita vetoaa jopa siihen, että mies on lihaksikkaampi. Mutta onko tästä loppujen lopuksi ollenkaan kysymys? Onko kyse kuitenkin laiskuudesta? Ei vaan viitsitä. Heti jos joutuu tekemään jotakin fyysistä, valitetaan asiasta?

Miten selitetään sitten nuo somessa leviävät kuvat siitä, miten naiset ovat hankkineet salilla lihakset? Jos nyt unohdetaan nuo doping pullistelijat, eli missä asiat on menneet överiksi, niin kyllä. Nainen voi olla lihaksikas, mutta kuten kaikki salilla käyneet tietävät, se lihas ei kasva hetkessä, eikä näkyviä tuloksia saa kovinkaan helposti. Kuten moni painonkin kanssa kamppaileva tietää, se paino ei putoa hetkessä. Monesti salilla käyvät valittavatkin kun niitä tuloksia vain ei saa. Mutta ihaillaan niitä, joilla niitä on. Jos asia käännetään taas päälaelleen, jos hoikka ihminen menee salille ja alkaa syömään reilummin, mitä tapahtuu? Useampaan viikkoon ei mitään näkyvää. Luultavasti ensimmäiset pari viikkoa maha on vain turvoksissa ruoan ahtamisesta. Mutta painokaan ei juuri kasva. Eikös meidän pitänyt muuttua lihaksikkaiksi, jos menemme salille? Tai hoikan alkaa lihomaan, jos hän syö paljon? Paitsi että liikkuva ihminen kuluttaa myös paljon, toki riippuen miten liikkuu. Asetamme paljon ennakkoluuloja, mutta niitä tärkeämpi on se päämärä. Ja että olemme valmiita tekemään työtä sen eteen, etenkin jos kyse on meidän ulkomuodostamme. Vaikkei se sitä sisäistä kauneutta muutakaan, mutta sillä voidaan vaikuttaa siihen ulkomuotoon. Kuntosalituloksista tai painonpudotuksesta puhuttaessa voisikin sanoa, että se kateellisuus on yksi, mikä vie meiltä ne tulokset. Luulemme toisen saavuttavan niitä helposti. Mutta ehkä kyse ei olekaan siitä, miten usein siellä salilla tai liikkumassa käy. Vaan miten siellä liikutaan. Kävisikö tämä järkeen?

Kehonpaino voi toki olla myös tuon lievän ylipainon lisäksi merkittävän tai vaikean lihavuuden puolella. Tästä seuraava porras onkin jo sitten sairaaloinen ylipaino, johon terveydenhuollon käyttämät taulukot päättyvät sanallisesti. Onkin taas sitten oma lukunsa, kuka näihin taulukoihin pääsee. Jos THL:n tilastoja (linkki) on uskominen, Suomalaisista yllättävän moni alkaa niissä olemaan. Enkä usko, että kyseessä on ainakaan kuntosalin vaikutus. Kuluneen kuukaudenkin aikana useampi sali mennyt konkkaan, osittain tosin kiitos koronan. Mutta niin, eihän se Suomi liho. Kyse on kehopositiivisuudesta! Tekosyy ylipainolle.

Sami Hedberg sanoi aikoinaan kokovartalomies kiertueellaan, on olemassa lihavuusgeeni. Mutta se geeni ei ole niitä ruokia hänen suuhunsa laittanut. Tämä oli siinä mielessä osuvasti sanottu, että eihän se rasva tyhjästä siihen vyötärölle synny. Samaten Jetro totesi lihava suomi tv-ohjelmassa, että tunti matolla ja 100 grammaa sipsejä on sulanut. Tämä jos mikä pitäisi saada miettimään niitä terveellisiä elämäntapoja. Mutta ilmeisesti voimme sisäisesti hyvin, jos syömme hyvin? Ehkä kyllä. Mutta se ei niitä terveydellisiä haittoja poista, jos olemme ylipainoisia.

Näistä edellä mainituista käsitteistä kostokroppa taas on noussut esille kun yleensä nainen on halunnut kostaa entiselle miehelleen vääryydestä, mahdollisesti siis siitä, että häntä on sanottu lihavaksi tai ylipainoiseksi. Harvemmin syytä somessa on esille nostettu, mutta grilliritilällä terästettynä revengebody sanat tämän tuovat kyllä esille. Tuon eron myötä on sitten "laitettu elämä remonttiin" ja laihdutettu artikkeleista riippuen muutamasta kilosta muutamaan kymmeneen. Lopputuloksena voisi sanoa, että ero on ollut huomattava, siis sosiaalisessa mediassa leviävien kuvien perusteella. Onko ihminen paremman näköinen ulkoisesti? Kyllä. Tai ainakin terveemmän. Muuttaako se meitä sisäisesti? Suhtautumista eksää kohtaan ei, koska sehän on ainakin hästägin perusteella tehty kostoksi (henkinen väkivalta?). Mutta ainakin henkilön luulisi olevan itsevarmempi, eikä kokisi niin paljoa ulkonäköpaineita.

Näitä tarinoita löytyy aika pitkälti "revenge body" sanan muunnelmalla, hästägillä, eli grilliritilällä tai ilman. Suomalaisessa mediassa näitä kostokroppia on saanut vielä odottaa, mutta yhdysvalloissa tämä on suorastaan jo käsite. Tästä ilmiöstä vain on herännyt allekirjoittaneelle sellainen kysymys, että miksi sitä vaivaa sen elämäntapamuutoksen eteen ei ole voinut nähdä ennen eroa, jos yhdessä ollessa ei ole ollut tyytyväinen omaan vartaloonsa? Miksi se pitää saada "kostettua" sille eksälle? Ai niin. Miehen pitää ymmärtää naista sellaisena kuin on. Ja jos mies onnistuu siinä elämäntaparemontissa yhdessäolon aikana, nainen saa olla verisesti katkera? Miksi siitä ei voisi ammentaa motivaatiota myös itselleen? Paitsi että siitä jäisi se draama puuttumaan.

Näitä kommentteja on tuttujen kesken kuullut monesti. Naiset ovat katkeroituneet, miten miehensä on onnistunut elämäntaparemontissa. Vastaavasti miehet ovat olleet iloisia siitä, että heidän puolisonsa on siinä onnistunut (ilo silmälle? Naiset väittävät miesten katselevan hyvännäköisiä, totta vai tarua?). Huomaatteko sävyeron? vertaa katkera, iloinen, mikä kolahtaa korvaan? Eiväthän naiset sitä suoraan miehilleen sano, saattavat olla näiennäisesti iloisia, mutta kavereilleen taas taas sanovat, jotka ihmettelevät asiaa miehilleen ja ja ja. Toki poikkeuksiakin on, mutta naiset jostain syystä haluavat draamaa, mitä televisiosta on nykyisin tarjolla ihan riittävästi. Jos asiasta valitetaan kavereille, eikö sen silloin pitäisi muuttua?

Omassa suhteessä liikunta oli yksi jatkuva riidankipinä. Viikosta toiseen sain kuulla miten minä saan aikaa liikkua. Mutta toinen ei. Kukaan ei kieltänyt ennen lapsia, eikä lasten jälkeen liikkumasta, ennemminkin kannustin siihen ja järjestin aikaa. Mutta aika toisella meni siinä kavereita tavatessa sekä sohvan kulmassa löhötessä. Sitten eron myötä kaikki ***ka osui tuulettimeen ja yllättäen se olikin pelkästään minun vikani, että hän oli niitä kiloja kerännyt. Tämä oli minulle asia, mikä sai miettimään sitä ihmisen sisäistä pahoinvointia. Sisäistä kauneutta. Sitä paitsi, minun aikani kuntosalilla ei ollut keneltäkään pois. Työpäiväni alkoi klo 7, ennen kuin kukaan muu talossa oli hereillä. Niinä päivinä kun olin kodin lähistöllä töissä, enkä keikkareissulla, laitoin kellon soimaan hyvissä ajoin, en jäänyt katsomaan televisiota vaan menin ajoissa nukkumaan ja olin aamulla salilla. Ei tekosyitä, tekoja. Kenenkään ei olisi pitänyt kärsiä, mutta silti minulle oli kuulema annettu aikaa liikkua. Kuinka moni huomaa taas ristiriidan? Etsitty syytä aiheeseen, jossa ei ole kyse kuin omasta saamattomuudestaan. Ja kyllä, annoin lasten äidille, nykyiselle eksälle, sitä omaa aikaa. Mutta yleensä se käytettiin juuri kavereiden tapaamisiin ja myöhäisiin iltoihin. Tilannetta ei auttanut kuntopyörät, ei lukuisat liikuntavälineet. Osa liikuntavälineistä siirtyi esteettisistä syistä olohuoneen lattialta aina makuuhuoneen oven taakse ja siellä olivat poismuuttoon asti, useiden vuosien ajan.

Mutta miksi kiduttaa itseään ja olla itseensä jatkuvasti ei-tyytyväinen, kerran sen muutoksen jälkeen taas voi olla tyytyväinen? Tämä matematiikka ei oikein aukea. Kummallakin suhteen osapuolella pitäisi olla oikeus pitää huolta kehostaan, terveydestään. Se on jokaisen sielun koti, me asumme siinä. Uskokaa tai älkää, mutta koko elämääme. Jos terveyden kulmakivet alkavat pettämään, niitä ei saa välttämättä takaisin. Ei edes lääkkeillä. Useamman ihmisen olen kuullut sanovan korkasta kolesterolistakin, että eikös siihen auta lääkkeet. Samaten verenpaineesta. Nyt ei edes katsota sukupuolta näiden kommenttien keskenm niitä kuulee niin nuorilta kuin vanhemmilta, jotka ovat siirtyneet benecol ym ns terveellisiin rasvoihin. Mutta tämä hyvinvointi on osa sitä meidän sisäistä kauneuttamme. Jos voimme sisäisesti hyvin, se näkyy myös ulospäin. Kauneus ja hyvinvointilehdet myös tyrkyttävät laihdutustuotteita. Kuinka moni on huomannut tuoteselosteessa maininnan "yhdistettävä terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon"? Tämä sama teksti, eri muodossa, löytyy myös verenpaine ja kolesteroli lääkkeistä. Eivät ne lääkkeet itsessään auta, ne ovat VAIN apu. Mutta ne eivät poista sitä syytä, mistä ongelma on aiheutettu. Se pitää meidän jokaisen poistaa. Sama koskee juuri tuota sisäistä pahoinvointiakin. Siihen eivät auta mitkään lääkkeet, siihen vaikuttaa vain ja ainoastaan se "minä".

Moni laihdutustuote itse asiassa on täysin turha. Olipa kyse sitten rasvaa sitovista kapseleista tai aineenvaihduntaa kiihdyttävistä tuotteista, ne ovat yhtä turhan kanssa kuin tuotteet, joiden muutaman minuutin käyttö päivässä luvataan tuovan näkyviä tuloksia. Juuri tällaiset tuotteet vetoavat niihin, joiden itsetunto on valmiiksi maassa. Helppo, nopea. Kukapa sitä ei haluaisi? Muistakaapa mitä edellä sanoin siitä Jetron kommentista ;)

Näistä puhekielen ja populaarikulttuurin käsitteistä yksi pinnalla oleva on myös "ex on the beach" tv reality, jota seuratessa tulee pienessä kierossa mielessä käännettyä myös muotoon "sex on the peach". Selitykset harvemmin auttavat asiaa, mutta millähän perusteella ohjelmaan on oikeasti valittu niitä kurvikkaampia naisia ja ohjelmassa harrastetaan sukuelinten piilotusta varsin estotta? Tai hiemankaan lihaksikkaampia miehiä? Myös tempparit houkuttavat etenkin naiskatsojia tv:n ääreen, mikäs olisi naisille sen ihanampaa seurattavaa kuin parisuhteiden käänteet ja mitä siellä selän takana puuhataan. Juorut lienee oikea hakusana. Lienee sanomattakin selvää, että nuo tv-sarjat on tehty pelkästään katsojalukujen ehdoilla? Jos ei, milläs ehdoilla sitten? Saattaa sisältää tuotesijoittelua? Synonyymi sukuelimien väliselle kontaktille? Tiettyjen aikuisviihdetähtien värkkejähän saa ostettua niitä myyviltä sivustoilta. Ne, jos jotkut, on silloin tuotteistettu. Jos ette usko, katsokaa itse. Ei liene turha sanoa villityksen saaneen alkunsa yhdisvalloista, missä kaikki on kaupan?

Aikuinen ymmärtää nuo edellä mainitut asiat tv-realityssa vielä jotenkin. Myös noiden tv-ohjelmien käänteet. Mutta mitä mieltä olette siitä, että teini-ikäiset katsovat niitä sarjoja? Minun lapsuudessani vaikutteita otettiin lasten piirretyistä, ainakin jotkut yksilöt, jos lehtiartikkeleita oli uskominen. Jos tapaukset olivat kuitenkin yksittäisiä miljoonista tai peräti kymmenistä miljoonista katsojista ympäri maailman, kuten powe rangers osoitti, voisi olettaa kohdeyleisön ymmärtäneen kyseessä olevan kuitenkin piirretyn, puhtaasti kuvitteellisen maailman? Eikös? Mutta mitä tuollainen tv-reality roska tekee sitten kasvavien nuorten aivoille, jossa nuoret aikuiset tappalevat? Etenkin nuoret naiset ovat näissä kohderyhmänä, voin vain pelätä miten kiertoon osalla ajatukset menevät, jos asiat ovat heillä yhtään ajankohtaisia. Silloinhan aivot ovat ottavaisimmillaan. Joissain asiayhteyksissä on näissä reality sarjoissa nostettu toisten tekstiviestien lukemiset, some seurannat ym muut esille. Tästä herää taas kysymys, mikä on parien välinen sopimus? Miksi tarvetta toisen viestien lukemiseen pitäisi olla? Eikö toiseen voi luottaa, jos viestejä ei saa lukea? Minulla päällimmäiseksi nousee kaksi sanaa, mustasukkaisuus ja narsismi. Nainen on naiselle peto, sanotaan. Samaten miehet eivät pidä toisesta kukosta tunkiolla, vai miten se meni.

Näistä tv-sarjoista päästäänkin hyvin nopeasti siihen sisäiseen kauneuteen, tuon edellä mainitun ulkoisen olemuksen tuoman sisäisen epävarmuuden lisäksi. Vaikka monesti kuuleekin sanottavan miehen ajattelevan pelkästään alapään aivoilla, ei tarvitse olla tyhmä tajutakseen mitä on henkinen välivalta. Miten tämä(kin) liittyy nyt sitten siihen kauneuteen? Monet ulkoisesti "nätit" ihmiset ovat kuin se iso pullea ja pyöreä omena hedelmä ja kasvis osastolla (nyt siis viitataan pulleudella siihen "täydellisee omenaan", mitä jokaisen silmät sieltä etsivät, ei ylipainoon). Moni sen ison pyöreän omen ostanut on varmasti huomannut sen maun olevan laimea. Vastaavasti omenapuusta raakana poimittu ja kooltaan pienempi omena taas on kitkerä. Liekö tästä tulevat sanonnan "lihavat on leppoisia" ja "pieni mutta pippurinen"?

Sisäisessä kauneudessa on hyvä nostaa vielä ne nuoruuden muistot esille. Ne yleensä "näteimmät", eli hormonien vallassa olevan teinipojan silmään herkullisimmilta vaikuttaneet (halutuimmat) tytöt olivat todellisuudessa niitä varsinaisia susia. Heillä oli kyky manipuloida ympärillään olevaa porukkaa. Vaikeuksien ilmaantuessa he pesivät kätensä, syy oli jossain ympärillä olevassa. Heillä oli syntipukki. Alkeellisia jengejä, joissa armoa ei niiden halutuimpien "pahispoikien" havittelun suhteen tunnettu. Tämä on sikäli tuoreessa muistissa, että näin jälkikäteen onkin ollut mielenkiintoista kuulla, miten molempien sukupuolten edustajat ovat olleet edesottamuksissa lakia vasten. Kun taas tällainen "mammanpoika" rappaa ja laatoittaa, kuuntelee novaa peltoreista päivät pitkät, elää ihan tyytyväisenä elämää.

Eron myötä kävin juttelemassa psykologin luona. Mietin pitkään, otanko miehen vai naisen ongelmaa kuuntelemaan. Osaltaan mies ymmärtäisi miehen näkökulman, nainen taas sen toisen puolen. En osannut päättää, mutta valitsin naisen, koska jotenkin puhuminen vastakkaiselle sukupuolelle näistä asioista tuntui helpommalta. En käynyt psykologilla siksi, että olisin henkisesti epävakaa. Vaan siksi, että yritin käsittää eron syitä ja siihen johtaneita asioita. Täällä psykologi nosti esille narsismin, tai oikeastaan sen kirjon, mikä käy hyvin netin kirjoituksistakin esille. Tämä on myös muotisana, jonka käyttöä pitäisi välttää, lähinnä sen yleistävyyden vuoksi.

Erosta on monesti saanut kuulla montaa eri mielipidettä. Vastauksia oli yhtä monta kuin kuulijaakin, osa piti eroa loistava, siis minun kannaltani. Osa taas käänsi asian minun syykseni. Osa taas oli hyvinkin filosofisia, kiitos siitä. Ilman näitä asioiden puntarointeja olisi voinut mennä tovi jos toinenkin asian käsittelyyn. En kyllä voi työmatkoja ajavana kiistää, etteikö osasyy voisi olla myös aikatauluissa. Mutta tämä kyllä oli jo toista tavatessa tiedossa, mutta omiaan aiheuttamaan myös kitkaa, koska toinen halusi varsin usein lukea myös minun puhelimeni tekstiviestit reissujen jälkeen. Onneksi harrastusten ja töiden puolesta aikaa ei vehtailuun ollut, mutta eräs sisäiseen kauneuteen kuuluva asia pisti jälleen korvaan. Se katkeruus, mustasukkaisuus. Eniten ihmetystä herätti se, miten joku voi olla siskolleni niin katkera, jos olen hänen kanssaan viestitellyt. Nainen on naiselle susi, eikä se tässä asiassa katsonut sukulaisuussuhdetta.

Siinä missä puolisolleni ei käynyt puhelimessa puhuminen ennen lapsen saantia iltaisin, koska hän oli monesti juuri tv-koukussa, tai kaverinsa oli kylässä, tai tai tai. Minun olisi pitänyt olla valmis puhumaan puolilta öin, hänen tultua kotiin, jolloin olin jo nukkumassa. Saatoin reissussa sitten viestitellä tai soitella siskoni kanssa, joka siis on ihan oikea sisko, ei siskopuoli. Mainitsen tämän siksi, että lehdistä on saanut lukea näitäkin "menestystarinoita", kiitos iltapäivälehtien, joissa uusioliitossa on myös osapuolten lasten rakastuneet ja menneet naimisiin. Kuitenkin nuo viestit ja osittain hyvinkin yksityiskohtaiset maininnat pariskunnan tai perheen arjesta olivat toiselle liikaa, niistä ei saisi puhua (miksi ei?). Ja taas oli viikon mykkäkoulu tai viikonlopun huuto valmis. Mutta oli taas ihan ok hänelle, että hän sai marmattaa miten minä olen viikon työreissussa, nautin omasta ajastani ja hän on lapsen kanssa kotona ja kertoa kaikki intiimeimmätkin yksityiskohdat kavereilleen, miten ei voinut viikkoon istua jälleennäkemisen riemusta? Sukupuolista epätasa-arvoa, vai tasa-arvoa?

Niin, mitä onkaan sisäinen kauneus?

Tähän ei nyt, eikä ehkä ikinä suoranaista vastausta ole. Mutta siinä vaiheessa kun meidän sisäinen kauneutemme on ulkonäön ja terveyden kanssa tasapainossa, emmekä alista tai aliarvoista toisia ihmisiä, lienemme myös sisäisesti kauniita?